4. Pikaviestimet

Kertaakaan en ole päässyt osallistumaan ryhmächattiin olosuhteiden takia. Kummatkin ajankohdat olivat minulle aivan mahdottomia.

Chattailu on kyllä muuten hyvinkin tuttua: olen mukana HelMet-kirjastojen Kysy online Chat -palvelussa ja silloin tällöin chattailen myös facebookissa ja mesessä. Olisi kuitenkin ollut kiva kokea chattailu isommalla porukalla.

Kivaa olisi myös se, jos chat otettaisiin osaksi jokapäiväistä yhteydenpitoa kirjastoissa. Tietysti kasvokkain tapahtuvan keskustelun, puhelimen ja sähköpostin rinnalle, ei korvaamaan niitä. Luonteeltaankin chattailu on jotain näiden perinteisten viestintämuotojen välillä.

12. Verkkokurssi

Verkkokurssini aihe on Flickr ja ajattelin jakaa kurssin kolmeen osa-alueeseen, joiden yhteydessä tehdään osatehtäviä.

1. Mikä on Flickr?
2. Miksi Flickr on?
3. Miten Flickriä käytetään?


1. Mikä on Flickr
Tutustutaan web 2.0 tyyppisiin kuvapalveluihin yleensä. Materiaalina 23asiaa-kurssin materiaali ja muut löytämäni verkkolähteet: mm. artikkelit, videot ja slideshowt tms. Perehdytään myös tekijänoikeusasioihin ja Creative commons -lisenssiin.
tehtävät: tutustutaan esittelyaineistoon aj eri kirjastojen Flickr-tileihin. Haetaan creative commons -kuvia.

2. Miksi Flickr on
Web 2.0 -palvelujen filosofiaan perehtymistä. Erilaisten käyttömahdollisuuksien pohtimista.
tehtävä: Ideoidaan käyttötapoja omalle kirjastolle ja kommentoidaan niitä blogiin.

3. Miten Flickriä käytetään
harjoitellaan kuvan lisäämistä, kuvailua, jakamista yms. käytäntöjä. Jos osallistuja haluaa, voi myös luoda oman Flickr-tilin, muuten käytetään jo valmiina olevaa kirjaston yhteistä Flick-tiliä.

Kurssin käytyään osallistuja tietää, miten Flickriä käytetään ja minkälaisiin käyttötarkoituksiin se soveltuu. Osaa lisätä kuvia eri tavoin ja asiasanoittaa ne. Osaa myös liittää kuvan Flickristä blogiin. Osaa hakea creative commons -kuvia. Osaa tarvittaessa opastaa myös jotakin toista Flickrin käytössä.

18. Wikisuunnittelumallit hyötykäytössä

Olen siis perustamassa blogin oman kirjastoni henkilökunnan käyttöön (blogia ei voi lukea muut). Ajattelin kuitenkin soveltaa wikien suunnittelumalleja blogin perustamiseen. Miksi sitten blogi eikä wiki? Vantaan kaupunginkirjastolla on jo yhteinen wiki, joka ei aivan sovi käyttötarkoitukseeni. Tämä suunnittelemani blogi tulee olemaan henkilökunnan yhteinen ohjepankki web 2.0 -työkalujen käyttöön. Sen sisältöä kuvailin jo täällä
Vantaan kirjastowikiäkään en aio unohtaa, vaan sekin tullaan täällä meillä ottamaan aktiivikäyttöön. Sinne tullaan laittamaan asioita, jotka on tarkoitettu kaikille kirjastolaisille ja kirjastolaisten yhteiselle keskustelulle. Blogi on omistettu vain tämän kirjaston käyttöön.

Tutustuin nyt vähän paremmin suunnittelumalleihin ja huomasin, että voin soveltaa niitä vähän laajemmassakin mittakaavassa, kuin vain wikien suunnittelumalleina. Esimerkiksi Ohjeet ja manuaalit -malli on ihan käyttökelpoinen erilaisten ohjeiden laatimisessa (esim. "näin käytät Flickriä"). Se siis keskittyy online-käyttöohjeiden laatimiseen. Mallin mukaan online-käyttöohjeen tulee olla:
- ympäristöystävällinen eli sitä ei tarvitse printata
- Helposti päivitettävä
- Ohjeiden tulee olla helppolukuisia ja -käyttöisiä
- Kommentointimahdollisuus on hyvä olla, jolloin käyttäjien/lukijoiden kommentit voivat tuoda tarkennuksia ohjeeseen

Training -antisuunnittelumalli puolestaan tuo hyvin esiin ne karikot, johon usein törmätään uusien työkalujen tai toimintatapojen käyttöönotossa. Eli käytetään aikaa ja vaivaa harjoitus- ja perehdytysmateriaalien tekemiseen ja harjoittelusessioiden pitämiseen. Sitten käy niin, että harjoittelusta huolimatta osallistujat eivät ota työkalua käyttöönsä vedoten esimerkiksi teknisiin vaikeuksiin. Ratkaisu on se, että ensin pitäisi osata perustella osallistujille se, miksi näitä työkaluja tarvitaan ja vasta sitten järjestää opastusta niiden käyttöön. Eli ensin vastataan kysymykseen miksi ja sitten vasta kysymykseen miten.

Magnet-suunnittelumalli tarjoaa yhden ratkaisun miksi-kysymykseen. Sen mukaan ihmiset saadaan motivoitumaan wikin käyttöön laittamalla wikiin sellaista sisältöä, joka löytyy vain ja ainoastaan sieltä, joten ihmisten on pakko käydä tutustumassa asiaan. Tietenkin sen sisällön pitää olla jollain tavalla tärkeää, kuten esim. seuraavan kokouksen esityslista tms.

Todella opettavaisia ovat myös Wikiphobia, Wikinoob ja Transparency/Compleint -suunnittelumallit, jotka kuvaavat antiwiki-asenteita ja -toimintatapoja ja tarjoavat niihin myös ovelia ratkaisuja :)
"Wikiphobic people typically are ignorant. Just create the wiki on a server and don't tell them it's a wiki. Tell them it's an informational web site and only trusted editors can modify it. Then add everybody as an editor except the Wikiphobic people."

5. ja 6. RSS-syötteet aktiivikäytössä?

Syötteenlukija - onko se tarpeellinen?

Tilasin tehtävänannon mukaisesti syötteitä Eduskunnan kirjastosta, Suomi.fi:n uutisia, Ylen pääuutiset ja kulttuurisuutiset ja vielä Helmetistä, Helsingin kaupungin uutisia (en kylläkään asu siellä) ja Ilmatieteen laitoksen tiedotteita. En kylläkään pystynyt seuraamaan syötteenlukijaa viikon ajan päivittäin ja ehkä siksi syötteenlukijan hyödyt jäivät vähän epäselviksi.

kaiken kaikkiaan Googlereaderin käyttö on jäänyt hyvin vähäiseksi tämän kurssin aikana. Syy on se, että se on minulle tällä hetkellä tarpeeton. Saan kurssiin liittyvät syötteet joka tapauksessa kurssiblogiin ja omassa blogissani seuraan muita kurssilaisia. En yleensäkään seuraa mitään tiettyä nettisivua vapaa-ajalla tai työaikana niin aktiivisesti, että kokisin syötteenlukijan tarpeelliseksi.

RSS-syötteet sisänsä ovat kyllä hyvinkin näppäriä, kun ne voi tilata osaksi jotain sellaista palvelua, jota käyttää aktiivisesti. Kaikista eniten syötteistä saa irti silloin, kun on joku erityinen syy seurata jotakin asiaa (esim. asunnonhankinta).

7. Toiset ihmiset tiedonlähteinä

Delicousin käyttö oli aluksi helppoa. Kun olen yrittänyt käyttää sitä muutenkin kuin vain kirjanmerkkien talletuspaikkana, on ollut hankalampaa.

Aloitin tämän tehtävän jo aiemmin ja lisäsin verkostooni muutaman kurssilaisen. Kukaan ei ole lähettänyt minulle linkkivinkkiä, mutta kokeilin sitä nyt itse: lähetin testimielessä Hesarin kirjallisuussivun omasta delistäni kirjastolle tekemääni deliin - ja onnistuihan se - lopulta.

Kökköä tässä verkoston käytössä on se, että jos haluan tallentaa itselleni kirjanmerkin jonkun verkostoni jäsenen kirjanmerkeistä, minun pitää tagittaa se kuitenkin kokonaan itse - en voi siis tallentaa kirjanmerkkiä kuvailutietoineen. Miksiköhän näin? Minua ainakin helpottaisi valmiit kuvailutagit, joihin voisin sitten lisäillä puuttuvia tageja, tai sitten karsia niistä turhia pois.

23-asiaa -kurssia tai muuten 2.0 kirjastoissa -aihetta käsitteleviä sivuja löytyy aika paljon. Suurin osa on amerikkalaisia. Esimerkiksi 23 things educatros should know about web 2.0 -sivuston 23 asiassa käsitellään paljon sellaisia asioita, joita ei tällä kurssilla ole käsitelty, kuten mash-upsit ja podcastit. Pitää perehtyä näihinkin siis!

12. Verkkokurssin suunnittelua

Nyt siis verkkokurssin kimppuun. Ajatukseni ovat kylläkin liihottaneet jo vähän kauemmaksi, eli siihen mitä teen tämän kurssin jälkeen näillä opeilla.

Lähtökohtana on oman kirjaston henkilökunnan perehdyttäminen web 2.0 maailmaan (tämä on virallinen tavoitekin tälle vuodelle). Ajattelin toteuttaa tämän blogin muodossa, josta en kuitenkaan tee täysin vapaasti luettavaa. Ideana on se, että blogista tulisi tiimiblogi, jossa voitaisiin harjoitella asioita ja vaihtaa mielipiteitä. Samalla blogi keräisi saman katon alle palvelut ja työkalut, joissa kirjasto on mukana. Ei siis mitään suuren suurta. Idean sain oikeastaan Lyyravegan Netvibesista

Tähän tulevaan blogiin tullaan keräämään web 2.0 palveluita ja työkaluja, joista meille voisi oikeasti olla hyötyä. Eli sellaisia, joiden uskon helpottavan työtämme ja joita jo käytämme tai tulemme käyttämään mm. markkinointikanavina. Moneen palveluun olen jo tehnyt kirjastolle yhteistunnukset.

Tarkoitus on, että en yritä keksiä pyörää uudestaan. Eli käytän surutta hyväkseni jo olemassaolevia materiaaleja: muiden kurssilaisten verkkokursseja (esim. Facebook, RSS) ja muuta netistä löytyvää materiaalia ja tietenkin 23 asiaa-kurssin matskuja. Ideana on myös se, että blogin sisältö karttuu pikku hiljaa ja näitä asioita tehdään aidosti yhdessä. Blogi saisi olla eräänlainen hiekkalaatikko, jossa voisi rauhassa leikkiä, harjoitella, epäonnistua, kysyä, kokeilla ja ihmetellä.

Varsinaisen verkkokurssitehtävän suoritan osana tämän blogin perustamista. En vielä ole päätänyt minkä palvelun ottaisin verkkokurssin aiheeksi. Pitää vielä funtsia.

Lähipäivä

Kohtaamispaikalla, kahvitauolla

Ideoita on tullut verkkokurssin tekemiseen. Sitten vaan toteuttamaan...

22. Opittujen asioiden soveltamisesta

Niin, tätä olen pohtinut usein, myös aiemmassa reflektointitehtävässä. Eli mitä hyötyä näistä web 2.0 työkaluista oikeasti on? Miten sovellan oppimaani, mitä työkaluja otan käyttöön ja mitä en, mitä se edellyttää? Jarmo lepistö on tiivistänyt oivallisesti tärkeitä asioita liittyen sosiaalisen median strategiaan. Vaikeinta sosiaalisen median käyttöönotossa on juuri tällaisen uudenlaisen viestintätavan omaksuminen: sosiaalisessa mediassa pitää olla sosiaalinen. Pelkkä asioiden tiedottaminen ei riitä, vaikka sitä se vielä pitkälti on monella kirjastolla. Miten saada sekä asiakkaat että henkilökunta mukaan tähän vastavuoroiseen viestintäkulttuuriin? Miten luoda keskusteluyhteys asiakkaisiin sosiaalisessa mediassa? Ainakin se edellyttää sitä, että koko henkilökunta - ei vain muutama aktiivinen - osallistuu luomaan sisältöjä sosiaalisen median palveluihin. Itselläni on ainakin sellainen kokemus, että Facebook-ryhmän päivittämistä tai muuta vastaava ei helposti mielletä mitenkään tärkeäksi työtehtäväksi. Profiilia päivitetään jos on aikaa, se mielletään kivaksi harrasteluksi ja sen päivittäminen jää viestintävastaavan tms. harteille. Yksi ihminen tekee profiilista omansa näköisen, sivuun jäävät muut, tärkeät näkökulmat, ajatukset, ideat jne. Miksi? Miten sosiaaliset mediat saataisiin ujutettua osaksi työrutiineja?

Mitä kirjasto voisi sitten tarjota 2.0 maailmaan? Kirjastot eivät todellakaan voi mennä sosiaalisen median palveluihin vain todistamaan olemassaoloaan. Jotain ainutlaatuista vaaditaan, että ihmiset kiinnostuvat ja ottavat osaksi virtuaalista yhteisöään. Meillä on jo chat-tietopalvelu, mutta sitä voisi laajentaa. Chat-tekniikkaa hyväksi käyttäen voitaisiin pitää webinaareja sekä henkilökunnalle että asiakkaille (sillä oletuksella, että tekniikka toimisi moitteettomasti). Miltä kuulostaisi esimerkiksi virtuaalinen kirjailijavierailu? Kirjailija ja haastattelija esiintyisivät videon välityksellä yleisölle ja yleisö voisi esittää kysymyksiä chatissa. Siis vähän samaan tapaan kuin TV:n ajankohtaisohjelmissa, joissa katsojat voivat lähettää kysymyksiä esim. tekstiviesteinä. Chatissa voisi myös järjestää kirjavinkkitilaisuuksia aikuisille, esitellä uutuuskirjallisuutta, varaston aarteita, ajankohtaisia teoksia jne. Lukupiirit voisivat helposti jakaa kokemuksiaan chattaamalla. Muutama kuukausi sitten Nyt-liitteessä vertailtiin erilaisia Kysy-palveluja, jossa Kysy kirjastonhoitajalta ja chat-tietopalvelu pärjäsivät hyvin. Kirjastojen asiantuntemusta kannattaisi siis edelleen markkinoida tällaisilla palveluilla. Ihmiset tuntuvat edelleen luottavan kirjastoihin.

Kaiken kaikkiaan sosiaaliset mediat antavat enemmän mahdollisuuksia kuin vievät niitä. Blogit, wikit, webinaarit, chatit, facebookit, twitterit, jne... Uusien asioiden oppiminen ja niiden käyttöönotto vievät aluksi aikaa ja vaivaa. Uskoisin, että ne loppujen lopuksi kuitenkin säästävät aikaa, vaivaa ja rahaa. Blogit ja wikit ovat joissain kirjastoissa jo nyt kirjallisuuspiirien, kouluyhteistyön ja tiedonhaun opetuksen käytössä. Yhtä lailla nämä kaikki sopisivat henkilökunnan sisäiseen käyttöön: koulutukseen, työryhmille, avoimeen keskusteluun, tiedonvaihtoon jne.

Kyllähän kyse on aika isosta muutoksesta, joka vie aikaa ja vaatii koulutusta ja perehdytystä sekä asiakkailta että meiltä itseltämme. Ohjeita ja yhteisiä pelisääntöjä tarvitaan ehdottomasti, mutta ne eivät saa olla liian rajoittavia.

13. Webinaarit

Näin pyhäpäivänä, pää täynnä räkää ja olo muutenkin aika nuutunut, oli oiva tilaisuus katsella miltä webinaari näyttää. Se kun ei onnistunut työkoneella.

Webinaari voisi tulevaisuudessa hyvinkin olla hyvä perinteisten palavereiden/luentojen/keskustelutilaisuuksien korvike. Se kylläkin edellyttää paljon parempia laitteita ja sopivaa asennoitumista osallistujilta. Itse voisin kokeilla (en päässyt kurssichattiin, jossa tätä ilmeisesti kokeiltiin).

Oikeastaanhan tämä ei eroa paljonkaan perinteisestä luennosta: ensin luennoitsija alustaa aiheen, jonka jälkeen osallistujat esittävät kysymyksiä chatissa ja luennoitsija(t) vastailevat niihin. Ehkäpä webinaarissa useampi osallistuja uskaltautuu myös kommentoimaan ja esittämään kysymyksiä, kuin perinteisessä luentotilaisuudessa, kuka tietää. Toisaalta webinaarityöskentely edellyttää erilaista kommunikointitapaa, eli on osattava muotoilla kysymykset nopeasti tekstimuotoon ja myös osattava kuunnella. Itse uskoisin, että minun olisi jopa helpompi keskittyä kuuntelemaan tällä tavoin, kun toisten ihmisten supinat ja muut taustaärsykkeet eivät häiritsisi keskittymistä. Edellyttäen tietty rauhallista työtilaa...

21. Pelaamisesta vielä

No nyt on oma maatila kasvanut jo pikkaisen ja olen tasolla 4. Naapureita on kolme ja olemme lahjoiteleet toisillemme hedelmäpuita, kanoja, lannoitteita jne. Ihan hauskaahan tuon Farmvillen parissa on hääriä, kun ei se vaadi paljon mitään eikä se edellytä tuntikausien oleilua koneen äärellä. Käyn huoltamassa tiluksiani samalla kun käyn Facebookissa. Enkä todellakaan aio siihen omia rahojani laittaa (sekin on mahdollista?!), vaan Farmvillessa "ansaitut" kolikot saavat riittää.

21. Pelit

Yhdysvaltain koulukirjastoyhdistyksen kirjoitusta lautapelien hyödyistä oppimisessa ei mielestäni voi suoraan soveltaa nettipeleihin. Toki osa peleistä vastaa perinteisiä lautapelejä, mutta suuri osa on kyllä sitten jotain ihan muuta, kuten räiskintä- ja kolarointipelejä. Aika karun kuuloista on se, kun natiaiset istuvat koneiden ääressä ja tämän tästä kuuluu hihkaisuja: "Mä tapoin sut, mä tapoin sut!" Okei, ei sitä kannata varmaan ottaa ihan tosissaan, mutta epäilenpä silti, ettei sellaiset pelit välttämättä kehitä oppimiskykyjä kovin monipuolisesti.

Perinteisten lautapelien suosio on onneksi kasvanut jo useamman vuoden ajan. Itse olen pelaillut esimerkiksi Carcassonnea ja Alhambraa, joita voin suositella lämpimästi. Ne sopivat kaikille kouluiästä alkaen. Tietokonepeleihin en ole tutustunut kovin syvällisesti. Ensimmäiset pelimuistot liittyvät Wintergames peliin, jossa oli erilaisia talviurheilulajeja ja jota pelattiin sellaisella vanhalla pelikoneeksi tarkoitetulla tietokoneella. Super Mario Bros oli aikoinaan myös todella koukuttava...
Olen pelaillut silloin tällöin pelejä Aapelissa ja Älypäässä (mm. minigolf, tietovisat). Lisäksi olen käyttänyt muutamia pelejä opettaessani hiiren käyttöä ikäihmisille. Tähän tarkoitukseen sopivat hyvin esimerkiksi nämä palapelit ja tämä hauska putkiaivotesteri

Kotoa löytyy aviopuolison Playstation 3, mutta en ole pelannut sillä juuri mitään. Kokeilut ovat tyssänneet siihen, kun en ole saanut ohjainta (siis sitä joystickiä, tai miksikä sitä nykyään sanotaan) toimimaan haluamallani tavalla... Tiedän kuitenkin, että pleikkapeleissä on paljon strategiapelejä, jotka varmasti kehittävät päättelykykyä.

Aloitin nyt sitten pelaamaan tuota Farmvilleä, kun kaikkie siellä tuntuu hääräävän. Ihan symppis peli tuntuu olevan ainakin näin aluksi. Lisäraportointia luvassa, kunhan sato kasvaa!